Tavararalli

Vihreiden Sofia Virta piti kohtuullista palkkaa nauttivana merkkivaatteineen palopuheen eduskunnassa sinällään oikeasta asiasta, jota hän nimitti Temuralliksi. Samalla sanalla koko puhe löytyy Googlesta, mutta tässä siitä pätkä:

"Temuralli on lähtenyt käsistä – ja nyt siitä maksaa kovaa hintaa niin turvallisuus, ympäristö kuin kotimaiset yrityksetkin. Hommaan on saatava järki ja homma kuriin. Tullin pääjohtaja totesi aiemmin tänä syksynä Ylellä osuvasti, että Temun kaltaiset kauppapaikat lisäävät ylikulutusta – suuntaa, johon jätteisiin jo nyt hukkuvaa planeettaa ei todellakaan pidä viedä. Kiinalaiset verkkokaupat tuottavat valtavat määrät jätettä. Tulli haluaisi kieltää tuotteiden suoran toimittamisen kolmansista maista kuluttajille."

Aika usein ostan ruokani Vantaan Jumbon Prismasta ja K-Citymarketista, jollaiset ovat myös Hyrylän kotikylääni tulossa. Monesti hyllyjen välissä mietin katsellessani mittavien, erilaisten maitotuotteiden tai niiden tapaisten eri laatuja ja määriä, ​että tarvitsemmeko tosiaan näitä kaikkia ja ketkä tämän kaiken ostavat ennen viimeistä käyttöpäivää? Työmaata olisi siis omallakin pihalla ilman nettikauppojen vähävaraisten asiakkaiden pienten ilojen viemistä. 

Närästystäni lisää viikonlopun kauppareissun kotitieni katsoessani sen ojaan taas kerran tuotua jätekuormaa. Jota mikään jätehuolto ei saa hoidettua sinne minne pitäisi. Vaikka pormestarilta ja muilta kunnan päälliköltä se olisi yhden puhelinsoiton takana. Kyseisen siistimisen olen tehnyt peräkärryni kanssa omalla kustannuksellani kolmesti, koska henkilöautoa tarvitsen kuitenkin. Sillä viikonloppuisin Tuusulan lounaisimmassa kylässä ei joukkoliikenne kulje. Kun maanomistaja ei maksanut edes polttoaineita, lopetin yhteiskuntavastuun kantamisen tältä osin. Nykyinen olematon valtani ei riitä saamaan yhteiskunnan koneistoa poistamaan kyseisiä jätteitä, vaikka se lain ja asetusten mukaan sille kuuluu. 

Oman roska-astiani tyhjentämisen pari kertaa vuodessa sen sijaan otti kunnallinen Kiertokapula asiakseen ja pakotti asiakkaakseen. Sille ei enää kelvannut, että veisin pussukkani entiseen tapaan kauppareissulla kylän Senkkerin kiviainestehtaan roska-astiaan. Tai olisi kelvannut, jos olisin silti maksanut Kier(t)okapulalle tyhjästä. Sinällään toimiva jätehuolto on kuitenkin nykyisin välttämätön. Koska ilman sitä hukkuisimme kirjaimellisesti paskaan tai roskiimme ilman kiinalaisten halpatuontiakin. Sen huomaa katsellessa vaikkapa nakkikioskien ympäristöjä niiden sulkeutuessa viikonloppuyönä tai festarialueita hauskanpidon jälkeen. Lisäksi ihmiset vievät akkuja, renkaita, muita romuja ja kokonaisia auton raatoja pitkin luontoa lähes tiettömien taipaleiden taakse, vaikka Hyryläkin on lähes pullollaan ilmaisiakin vastaanottopisteitä. 

Keskustelupalstoilla onkin nyt käyty innokasta ja kiivastakin keskustellua Sofia Virran Temurallista puolesta ja vastaan. Tästä esimerkkinä on Pia Enrothin kirjoitus, joka ei kyllä rahassa kylve: "Suosittelen kokeilemaan elämään 500€ kuukaudessa. Ja miettimään ostanko talvitakin Suomesta joka maksaa 80€ vai Kiinasta joka maksaa 20€. Kun on sairas eikä voi tehdä töitä, Kela tai vakuutusyhtiö tai kassa maksaa niin helvetin pientä määrää rahaa, että sillä ei tule toimeen. Joten sadattuhannet ihmiset Suomessa joutuvat miettimään mistä saa halvimmalla sen talvitakin. Ja liki aina nämä upeat Suomi brändit on tehty ihan samoissa hikipajoissa  kun Temun krääsä 

Että oikeasti, vittu hoh hoijaa. Helppoa on huudella, kun tienaa yli 5000€ kk. Kokeile 500€ per kk. Siitä maksat ruuat, lääkkeet, vaatteet, sähkön, veden ynnä muun. Että TODELLAKIN OSTAN TEMUSTA. Eikä mua juuri tällä hetkellä kiinnosta paskan vertaa sellaisen ihmisen ininä, joka ei joudu joka vitun kuukausi miettimään, syödäänkö tänään vai ei. Sellaista joutuu miettimään ihan helvetin iso joukko suomalaisia."

Onkin kummallista, kun vihreissä on edelleen aika liuta perinteistä palkkatyötä vieroksuvia, vähävaraisten asialla olemme silti aivan liian harvoin. Ehkä juuri raha, valta ja sen halu ovatkin muuttaneet Vihreitä kaikkein eniten. On kuljettu pitkä matka Oulun kokouksesta, jossa helluntaiseurakunnalta vuokratussa teltassa päätettiin lähes pakkausyön jälkeen puolueen tai oikeastaan useammankin perustamisesta. Vihreä takki istuukin harteilleni vuosi vuodelta yhä huonommin. Silti minusta ei ole ollut takinkääntäjäksi, vaikka silloin tällöin joku on tarjonnutkin erivärisiä puolueiden palttoita.

Tapaus Vornanen

Tähän ikään olen ehtinyt olla poliisien ja muiden elämäni madonlukijoiden kanssa tekemisissä mukavissa ja vähemmän mukavissa asioissa. Mukavimpia muistoja on, kun ajettiin Lemmenjoelta luvan kanssa rajavartijoiden reittiä moottorikelkoilla Haltin laaksoon liki sadan kilometrin matka. Sen sijaan lupaa ei ollut ajaa tunturin päälle, vaikka sielläkin kävin laittamassa nimen vieraskirjaan. Poliisiystäväni jäädessä lämmittämään autiotupaa yötä varten. Eikä ollut lupaa myöskään koukkia rahapyykkejä Norjan puolelta. Rajaloukkauksista vastasimme myöhemmin Kilpisjärvellä oikeudessa, jossa meitä pantiin herrojen nuhteeseen tuntuvien sakkojen voimalla.

Ikävimpiä örvellysvuosien muistoja on, kun virkavalta vei ensin ajoluvan ja toisella kertaa luvan sen hankkimiseen useammaksikin vuodeksi. Mukava ei ollut silloinkaan, kun poliisimiehet hakivat minut ampuma-aseineni parempaan talteen ja yöksi pahnoille sekä pyssyt ikiajoiksi valtiolle. Jotka kuitenkin sain vuosien kuluttua takaisin, sillä sukulaiseni olivat lunastaneet ne. Kun ryhdyin myöhemmin enemmän siivosyntiseksi, sain nimismieheltä luvan hommata aseet itselleni nurkkaan pölyttymään. Kokoelmaa täydensin vielä revolverilla.

Aikonaan valtakuntamme nuorimpana ja ikänsä poliisina toiminut sanoi minulle kerran viisaasti: "Jokaisella virka nousee hattuun. Useimmilla se palautuu joskus oikealle paikalle, mutta joillakin ei koskaan." Vornanen taitaa kuulua jälkimmäiseen joukkoon, jolle lisäksi kansanedustajan pesti kiikutti korvien väliin sinkkiämpärillisen kusta. Tietysti jos Arkadianmäellä istuvien tulisi olla läpileikkaus kansasta, niin toki joukkoon silloin yksi Vornanenkin mahtuu tai peräti kuuluu.

Hän on minulle irvokas pelle, joka olettaa olevansa lain yläpuolella vielä silloinkin, kun puolipainii yöllä ravintolassa ja ampuu taskuaseellaan sen jalkeen humalapäissään keskellä Helsingin katua. Lähes täydellistä tolloutta tai ylimielisyyttä osoittaa, että nähtyään videot, hän totesi harkintakyvyn olleen koko ajan kohdallaan. Tavalliselle tallaajallekin vaarallisen miehen harhainen elämä sai jatkoa, sillä julkisuus myy lehtiä ja mainostilaa yrittäjille. Joten Vornanen käy nyt omaa oikeudenkäyntiään tiedostusvälineiden avulla oletuksena, että syvien rivien persvakomiesten sympatiat ovat hänen puolellaan.

Mutta onhan siinä kansalla pohtimista antaako irtopisteitä kännisen soittajan avunpyynnön hyllyttäneelle, virkatyötä tekevälle poliisille vai ravintolapainia ja ampumista öisellä kadulla harrastaneelle virkavapaalla olevalle virkaveljelle. Joka ei edes käsitä tehneensä mitään väärin. Kun joku nyysi minulta Jokilaaksossa merkittävän määrän rahaa tai kunnon kumiveneen ja joku ampui pihan grillikotani ikkunan lasin sirpaleiksi, oli turha odottaa valtion virkahenkilöitä paikalle. Hyvä kun ottivat jossain kirjoituspöytänsä takana Vornasen tapauksen lailla ilmoituksen vastaan. Jos vaikka vakuutusyhtiöltä heruisi sen ansiosta joku kolikko.

Thaikotielämää

Morakotin rakentama ja rakennuttama 15 vuotta vanha omakotitalo sijaitsee tekopitäjäni kokoisessa Phatthalungin kaupungissa, eteläisen Thaimaan kapinoivien maakuntien naapurissa lähellä Malesian rajaa. Seutu ei ole lainkaan varsinkaan länsimaalaisten eikä englannin kieltä taitavien turistien suosiossa. Vaikka vuoren sisään kaivettu kokonaisuus hieno ja puhutteleva onkin ja vetää puoleensa aasialaisia matkailijoita. Kotitieni väki täällä sanookin, että "this is not tourist town" ja jatkavat thain ja englannin sekoituksella: "We have hele only two falang, Belgium man and Jolma."

Viisi kilometriä kaupungin ytimestä sijaitseva Merikonttikotia suurempi Tatan ja vähän minunkin kotini ei ole koskaan tullut aivan valmiiksi. Sen valmistumista olen tuuppinut maaliin muun muassa suht vaatimattomalla eläkkeelläni. Esimerkiksi suurimmassa huoneessa oli vain vesikatto, vaikka olikin asuttavassa kunnossa.

Tämän talven merkittävin osio olikin sisäkaton teko, sen maalaus ja sähkötyöt. Kuvien jobi puolen tusinan miehen voimin maksoi kaikkinensa tarvikkeineen ja töineen 10 000 bahtia eli alle 300 euroa. Kun siitä vähentää metalliset runkopalkit, termiiteille kelpaamattomat kattolevyt ja maalit sekä sähkövermeet kaksine valaisimineen, ei loppurahalla firman kautta tilattu ensimmäinenkään ammattimies tuo Suomessa edes työkaluja työmaalle. Mutta täällä Jumalan ja Buddhan selkien takana sillä rahalla oli mukava ilman työlupaa olla pari päivää mukana rakentamishengessä sohvalla istuen Morakotin kanssa. Joka jo minulle totuttuun tapaan oli koko jengin ylin työnjohtaja. Minua tarvittiin vain Tatan selän takana iskemässsä hymyssä suin silmää rakennusmiehille valaakseni pitkää mieltä ja ymmärrystä. Nyt on työ kuitenkin tehty. Ehkä ensi talvena hommaamme huoneeseen ilmastointilaitteen, jos Morakot suostuu vaihtamaan nykyisen makuuhuoneemme suurempaan.

Pihan uusi vihreä hyötykasvimaakin etenee hissun kissun. Joskaan reviirijako ei ole naapurin kanalauman kanssa kukkoineen tullut aivan selväksi, vaikka neuvotteluvalttinani on lasten pieni vesipistooli. Kurkuntaimien lehdetkin näyttävät kelpaavan myös noin millin kokoisille kasvissyöjille. Joten voi olla, että suurin hyöty ja ilo on tulevaisuudessakin muiden pihassa viihtyvien elämien seuraaminen.

Anteeksi pyytämisen ja antamisen sietämätön vaikeus

Kauan sitten asuin perheineni Palokan Heikkilässä, kun vaimoni soitti minulle töihin ja kertoi poikamme tehneen jonkin kolttosen tai muuten väärin. En enää muista tarkemmin. Siitä paikasta lähdin kuitenkin ajamaan kotia kohti mieli täynnä pyhää vihaa tai ainakin kiukkua. Pihaan päästyäni näin oviaukossa itkua tuhertavan, syyllisen näköisen pojan. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, koppasin pikkumiehen syliini ja toistin oma kiukku sulaneena useamman kerran hänen korvaansa: "Annettu jo, annettu jo...". Myös omat silmäni kostuivat, sillä rakastin ja rakastan poikaani, jo aikuista miestä yhä mittaamattoman paljon.

Mutta anteeksi pyyntöjäkin on montaa sorttia. On sellaisia, joissa on mukana tai täynnä aitoja kyyneleitä ja niitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kyyn eleitä. Kelan pääjohtajan anteeksipyyntö on sukua jälkimmäiselle, sillä hän ei pyydä anteeksi mielipidettään, vaan sitä miten se tuli sanottua. On vissi ero myöntää olleensa väärässä tai pyytää anteeksi ainoastaan huonoja sanavalintoja. Kuinka tuttua onkaan työpaikan menettämisen tai muiden vaikeuksien uhatessa sanomisistaan pyytää anteeksi sanoja, muttei mielipidettä. 

Moni on kertonut, että maailman pisin matka on kävellä toista puoleen väliin vastaan. Kylläkin usein ketunhäntä kainalossa, sillä jos toinen ei liikahda paikaltaan, kääntyy puoleen väliin tullut entistä kiukkuisempana takaisin ja palaa lähtöruutuun. Oikeassa elämässä pisin matka vasta alkaa siitä. Kävellä toisen luo koko matka tai antaa sydämessään anteeksi, vaikkei toinen tietäisi sitä koskaan tai ei ymmärtäisi tehneensä väärin ja loukanneensa.

On sitten kristitty tai ei, on hyväksi muistaa mitä sanoi mies, jolla oli vaikeuksia risti selässä. Hän ei pyytänyt kuoleman edessäkään mitään itselleen, vaan antamaan anteeksi naulitsijoille: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." On jotenkin ahdistavan helpottavaa ajatella, että Taivasten valtakuntaan ei olisi asiaa anteeksiantamattomin sydämin. Vaan että jossain ajattomuuden portilla on vastassa päätuomari, joka sanoo: "No niin Jorma, sillä se on nimi, jolla sinut tunnen ja kutsun. Asiasi, jotka luulit jättäneesi taakse, ovatkin nyt edessäsi, tielläsi ja esillä. Onko sinulla sanottavaa tai peräti ehdotuksia?"

Nettikommunikointi ja keinoäly robotteineen

Elämä opettanut, että on hyvä olla varsinkin matkoilla arjen käyttövälineitä mahdollisuuksien mukaan parit kappaleet. Kuten kelloja, älylaitteita sekä silmälaseja jne. Toinen rannekelloni, kuvan kahden eri ajan Casio, japanilaisen surfarin signeerauksella on sen verran monimutkainen nousuvesien korkeuksineen ja askelmittareineen, ettei ulkomaankieliin huonosti taipuva järkeni osannut antaa riittäviä ohjeita kuinka laitan Suomen ja Thaimaan ajat kohdalleen. Vaikka netistä löysinkin hyvät englanninkieliset ohjeet kielenkääntäjineen.

Sitten muistin, että olen ostanut kellon 4-5 vuota sitten netin välityksellä Tuurin kylän Keskisen Kellosta, valtakuntamme suurimman kyläkaupan naapurista. Löysin kännykästäni mainitun kellokaupan yhteystietoineen, joten chattasin sinne Phatthalungin kaupungin laidalta, 10 000 kilometrin päästä. Tuota pikaa joku Jarkko vastasikin kysyen: "Miten voin auttaa?" Selitin pulmani ja todella ystävällinen, asiansa osaava kellomies vastasi, että onko kyseessä Casio G-Shock Kanoa Igarashi Limited Edition GBX-100KI-1ER? No, sehän se on ja Jarkko kirjoitti suomenkielellä ohjeet, jotka minäkin ymmärsin sekä osasin välittää yhdelle sormelleni.

Neiti Aika ei kuitenkaan löytänyt Helsinkiä. Ehkä osin hartsista tehty aikarautani kävelee nyt myös hieman omaa aikaani verkkaisemmin ja kaupunkina on Dubai. Joten voi olla, että parin vuoden seisomisen jälkeen, se tarvitsee hieman tuumailuakin jalkojensa oikomiseen ja vetreyttämiseen. Mutta jos ei vauhti palaa entiselleen, Casio saa palata yöpöytäni laatikkoon surfailemaan omia aikojaan seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Sen ajan arvelen uusien pattereiden antavan energiaa. Ehkä kelloni kuitenkin on nyt ainut maailmassa, jossa Dubaissa on sama aika kuin Jokilaaksossa. 

Nettimaailma on pullollaan ihmisten huonosti opettamia robottimaatteja, jotka kysymyksillään ja vastauksillaan kiusaavat tietoa etsiviä. Ymmärtäen kyllä melkein aina lopulta kysyä, että haluatko keskustella ihmisasiakaspalvelijan kanssa? Lähes kaikkiin sähköisen maailman kummallisuuksiinkin yritän sopeutua, sillä muutakaan en voi, jos tahdon vastauksia vaikka kuvaristikkopulmiini. 

Jarkon kaltaiset asiakaspalveluhelmet valavat kuitenkin uskoa netti-, digi- ja keinoälymaailmaan, jotka ovat joka tapauksessa tulleet keskuuteemme jäädäkseen. Varsinkin, kun olen tuhansien kilometrien päässä tarvitsemastani avusta ilman ilmaispuhelumahdollisuuksia, on nettimaailma verraton apu. Jota kyllä huonosti osaavat älymaatit heikentävät. 

Kun aikoinaan tietokoneet tulivat tavallisen tallustajan ulottuville kotikäyttöön, oivalsin oitis, että ne valtaavat vuosi vuodelta enemmän jalansijaa. Päätin hypätä kelkkaan ja pysyä myös siinä. Nyt, 40 vuoden jälkeen, yli 75-vuotiaana olen yhä reessä. Päätös on ollut yksi arkeni merkittävimmistä rikastuttajista. Kielenkääntäjineen on mukava ja joskus hyödyllistäkin seikkailla ympäri maailmaa milloin minkäkin jonnin joutavankin parissa. Kysellä vaikka aikansa kuluksi vastausta Hawaijin osavaltion Honolulun pääkaupungista heidän kielellään isäänikin pikku lauantaikekkulissa askarruttanutta asiaa: "Voiko tyhjyydessä olla sattumaa?"

Koti- ja hyötyeläinten elämää

Eilisen isänpäivän muistelun vuoksi kuljetti Nukkumatti viime yönä minut ja mieleni Tyrnävän mummolaan yli 70 vuoden taakse. Siellä kanat kukkoineen ja minä juoksimme pihamaalla kesäisin ilman huomisen huolia. Kerran pelmahdin saunan taakse juuri, kun isä löi kirveellä pölkyn päällä yhdeltä kanalta kaulan poikki. Ja sanoi minulle, että ole Jorma huoleti. Kana on niin iso, ettei se mahdu muuten kassiin, kun se viedään uuteen kotiin. Siellä pää laitetaan sitten takaisin paikoilleen. Monesti silloin mietin onkohan se totta. Sen puolesta puhui vahva usko siihen, ettei isä valehtele, sillä hän sanoi oikean joulupukinkin asuvan Korvatunturilla.

Muistelen pappani olleen harvasanainen eikä muistissa ole juuri juttuhetkiä. Mutta yhden muistan. Tullessani pihan ulkokäymälästä, oli vaarini pihalla ja kysyi onko maha sekaisin? Ja jatkoi, että vaikka hän on vanha, on hänellä tarkka kuulo. Sen jälkeen yritin tehdä mummolassa tarpeeni aina oikein hiljaa. Välillä taisin odottaa vessaan menoakin, kunnes pappa meni päivänokosille.

Thaikotini pihapiirissä on paljon mummolan oloista vapaine eläimineen. Vaikka täällä on laitumia, on karjalle laitettu naru tai oikeastaan köysi sierainten läpi, jonka avulla niitä kuljetetaan pitkin autoteitäkin syömäpaikoille. Joskus niitä karkailee myös pihallemme.  Oma lajinsa on kylän joka viikkoinen härkien keskinäinen taistelu tuhannen neliön aitauksessa. En tiedä onko kyseessä vain huvi, kasvattajan kunnia tai joku muu ja kuuluuko mukaan esimerkiksi vedonlyönti.

Riisipeltojen monipuolista käyttöä olen ihaillut ja miettinyt. Kun sato on korjattu ja vesi valtaa pellot, on ankkojen aika, jotka tuodaan auton tai traktorin lavalla monikerroksisissa häkeissä. Kun veräjä aukeaa, ne kipittävät luiskaa myöten tien laidasta tietäen tarkkaan suunnan aikamoisen pulinan saattelemana. Eläessään pelloilla, ankat lannoittavat sitä ja osaltaan takaavat tulevan riisisadon. Ne myös saattavat munia riisipelloilla, mutten tiedä korjaako niitä kukaan sieltä ja miten ihmisten tarpeisiin. Enkä sitä onko veden ympäröimillä saarekkeilla ankkojen munintapaikkoja. Oma aikansa on kuivempaan aikaan myös karjaeläimillä, joita olen nähnyt samoilla pelloilla lauduntamassa. Keinolannoitteita taidetaankin käyttää vähän ja harvoin.

Kun riisisato on valmis ja korjattu, se kuivatetaan pressujen päällä usein kuuman auringon paisteessa maanteiden reunassa. Jotkut arjen asiat maaseudun tapoineen ovat Thaimaassa erilaisia kuin Suomessa, jossa tienvierustoilta ei suositella poimittavaksi ja heinänkorteen pujotettavaksi edes ahomansikkaa saati muuta suuhun pantavaa. 

Täällä sanotaan ainakin minulle, että kaikki ankan munat ovat valkoisia ja kanan ruskeita. Naapureiden monen värisiä, ikäisiä ja näköisiä kanoja kukkoineen on meidän pihapiirissä päivittäin kymmenen ja enemmänkin. Ne ovat oppineet samalle ruualle kuin naapureiden kissat. Tarjoamamme murkina on tällä hetkellä erityisessä suosiossa lohenmakuineen. Kaikkea pelkäävä Securitydogiksi ristimämme kylän kuvan koira mukaan luettuna.

Itse pidän joskus syömä- ja nokkimisjärjestystä yllä aikani kuluksi lasten vesipyssyn avulla. Muuten pihassamme söisivät vain kanat kukkoineen, joiden tieltä on kissojenkin väistyttävä. Ja niiden tieltä pikkuvarpusten, jotka pysyäkseen elossa elelevät sähkölangoilla ja pesivät ainakin vesikattomme tai olemattomien räystäiden alla.

Tämänkertaisesta Thaimaan talvestani on muodustamassa kaikkien velttoilujen äiti, josta saattaa vielä tulla lasku maksettavaksi, jos en palauta päiviini ruumiillista rasistusta. Siihen liittyvän mukavan uutisen luinkin hiljattain, kun Jenkessä olivat tutkineet, että 4000 askelta pari kertaa viikossa on jo hyvä torjuntakeino sydänvaivoille.

Suomen Jokilaaksossa se tarkoittaisi paria uimamatkaa Jokilammille ja saman verran juomamatkoja luonnonlähteelle sekä sen viereen naapuriniityn hevoshakaan korppupussin kanssa. Olenkin joutenolon täysinopinut mestari, joka Thaimaassa päätän kuinka aloitan kuntoilun Suomessa ja Suomessa kuinka aloitan sen Thaimaassa 🤣. 

Isänpäivä

Eilen oli ja vietettiin kaikkien isien päivää heidän kunniaksi ja muistoksi. Se on Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta sekä Virossa marraskuun toisena sunnuntaina, puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Ajankohta ei ole sattumaa, sillä jouluakin vietetään Suomessa noin puoli vuotta juhannuksen jälkeen.

Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Muualla maailmassa ajankohta vaihtelee. Meidän isänpäivän ajankohta on hyvin kaupallinen, sillä 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia. Sitä sen sijaan en tiedä miksi eilinen ei ole äitienpäivän lailla genetiivin monikkomuoto eli isäinpäivä.

Isäni puolelta isovanhempia en ehtinyt koskaan nähdä saati tavata, mutta äitini puolelta mummun ja papan kylläkin. Heidän ryppyiset kasvotkin palaavat elävästi mieleen muistellessani. Niissä hetkissä ymmärrän itsekin näyttäväni lasten silmissä samalla lailla ryppyiseltä.

Kun Marko tuli 6-vuotiaana perheeseemme, olin maan perusteellisesti hukassa itseltäni, vaikka jo monta vuotta olimme toivoneet lasta. En yksinkertaisesti osannut mallata itseäni oikealle paikalle Markon elämässä, sillä Liisalla ja minulla oli vain päätös huoltajuudesta ja holhouksesta. Muistan kun puhuin kadoksissa olevasta roolistani rouva Hongistolle, joka kuunteli, läpsäytti käsiä yhteen ja huudahti: "Voi kuinka suuri siunaus on saada lapsi, joka tarvitsee vanhempia. Yleensähän se on toisinpäin, ja vanhemmat tarvitsevat lasta."

Siitä hetkestä lähtien tiesin mitä olemme Liisan kanssa Markolle. Olemme kaksi läheisintä ja turvallista aikuista, jotka toivon jokaiselle lapselle. Adoptiosta halusimme Markon itse päättävän kasvettuaan ja tultua aikuisemmaksi. Liisalle ja minulle olikin suuri päivä, kun Marko ylioppilaspirskeittensä tietämissä ilmoitti haluavansa adoptoida meidät äidiksi ja isäksi. Oli sitten syy perintöosan varmistaminen tai mitkä tahansa. Minusta tuli kuitenkin isä, johon ei kai kukaan ole eikä tule täysin oppineeksi. 

Luulen yhden elämän vaikeimmista asioista olevan, kun vanhempien, lasten silmissä täydellinen rakkaus näyttäytyy vuosi vuodelta vajavaisempana. Vasta siskoni sekä isän ja äidin haudalla rakkaus lapsiaan kohtaan on tullut uudelleen täydelliseksi. Siellä olen sisäistänyt, että tekivät he sitten mitä tahansa, he rakastivat lapsiaan: "Joten hyvää isänpäivää sinulle isä sinne jonnekin. Ehkä myös huomaat, että harharetkieni jälkeen myös minusta tuli vastuullinen aikuinen ja vanhempi? Koska olen liki 10 000 kilometrin päässä, niin uskon, että veljeni Reijo sytytti kuvan toisen lyhdyn sinulle minunkin puolesta."

Marko on tehnyt isänpäiväni todeksi ja ainutlaatuiseksi, sillä hän on saanut valita vanhempansa. Osani olen hoitanut niin hyvin, että juhlapäivän muistamisen odottelu oli tänäkin vuonna turhaa. Mutta Markon ja hänen vaimonsa ansiosta olen juridisesti myös isoisä, josta olen hyvin kiitollinen. Eilen, yksin hiljaisuudessa isänpäivää viettäen, lähetin pyynnön sinne jonnekin. Että lapsenlapseni rakkaus vanhempiaan kohtaan kestäisi karikkoisetkin elämän vaiheet. Sillä vaikka joskus tuntuu, ettei kaikkensa antaminenkaan riitä, niin lähes poikeuksetta vanhemmat yrittävät parhaansa rakastaakseen lapsiaan.

Lentäminen on oikeastaan halpa tapa liikkua ja aika ympäristöystävällistäkin

Kysyin Gemini keinoälyltä: "Haluaisin tietää paljonko maksaa polttoaine henkeä kohden matkustaessani Helsingistä Bangkokiin, jos lentokone on täynnä? 

Ja lyhennetty vastaus: "Voin antaa sinulle arvion polttoainekustannuksista matkustajaa kohden Helsingin ja Bangkokin välisellä lennolla, jos matkan pituus on 7 800 km ja lentokoneena Airbus A330/A350. Nykyiset laajarunkokoneet kuluttavat pitkillä reiteillä noin 2,5–3,5 litraa / 100 km / matkustaja (Jet A-1 eli kerosiini). Joten kustannus matkustajaa kohden on 234 litraa×1,00 € eli 234 €."

Sitten yritin löytää autoreittiä samalle välillä, mutta ainakaan Google Mapsini ei siihen kyennyt. Sen sijaan jalkapatikalle se löysi varsin suoran väylän, jonka tallustaminen 30 kilometriä vuorokaudessa kestäisi vuoden. Jos taas lähtisin matkaan hopeanharmaalla, Vanhalla rouvalla samoja jälkiä, niin pelkät polttoainekustannuksetkin suht janoisella ja ikäisellä Avensiksella olisivat 1200 euroa.

Kysyinpä vielä Geminiltä, että paljonko maksaa mennä junalla sama matka? "Hei! Junamatka Suomesta Thaimaahan on mahdollinen, mutta se on useiden junien, mahdollisesti bussien ja muiden kulkuvälineiden yhdistelmä, sillä suoraa junayhteyttä ei ole. Verkosta löytyvän tiedon mukaan yhdistetty junamatka Suomesta (Helsinki) aina Thaimaahan (Chiang Mai) saakka saattaisi maksaa alkaen noin 366 euroa. Halvimmat matkat ovat kylläkin olleet 650 eurosta ylöspäin, joten kokonaishinta riippuu monista tekijöistä.

Reitti kulkee usein Siperian rataa myöten Venäjän halki ja sieltä eteenpäin Aasiaan. Matka sisältää silloin junamatkoja Venäjän, Mongolian ja Kiinan kautta, josta jatketaan Kaakkois-Aasiaan sekä Vietnamin ja Kambodžan läpi Thaimaahan. Matka-aika on vähintään pari viikkoa, ja hinta riippuu paljon valituista junaluokista, reiteistä ja siitä, kuinka aikaisin liput varaa."

Tulipa selailtua samalla Suomi-kotiin paluuajankohdan lentolippujenkin hintoja ensi maaliskuulle. Sillä edelleen on karsittava menoja, jos aion jatkaa elämää kuten Matti Nykänen sanoi fifty-sixty. Kohdallani se tarkoittaa puolet vuodesta Pohjolassa ja toinen puoli Aasiassa. Mainitulle päivälle Finnairin 12 tunnin lento maksaa karvalakkiosastollakin tuplaten kuin halvin vuorokauden lento muilla firmoilla ja kahdella vaihdolla. Säästöä tulisi palkkarahoina pelkästään istumisesta bruttona 60 euroa tunti. Siispä taidan istua maaliskuussa puoli vuorokautta ekstraa kelvollisella palkalla. Sillä ja Merikonttikodin ja -saunan 10 asteen peruslämmöillä, puhelinparkissa ja seisomassa olevilla netti- ja puhelinliittymillä sekä saman ajanjakson Vanhan rouvan seisontavakuutuksen säästöillä maksan kummasti lentoni molempien päiden taksimatkoineen.

Elämäni sijoitukset, osa 2

Kirjoittaessani eilen ensimmäistä osaa Elämäni sijoituksista sanoin jatkavani tänään. Sijoituksista, joissa on ollut vähemmän tai ei lainkaan järkeä, mutta sitäkin enemmän tunnetta. Monesta on jäljellä tai ollutkin koko ajan vain symbolinen arvo, joskus arvetkin sekä ajan yhä syventämät muistot. Yksi tälläinen on perustamani Elämän tähden ry, jonka omistukseen ja hallintaan olen siirtänyt syystä ja monestakin jotain omaa. Punakirjaimisen linkin takana on viime vuotinen kirjoitus yhdistyksen logon synnystä. Myös muista samanvärisistä aukeaa jotain sijoituksistani. 

Seukka ry on laukaalainen yhdistys, jonka jäsen olen ollut iät ja ajat. Sillä on Lapissa tien varrella piilopirtti, joka on kaikkien nähtävänä ja josta minulla on pieni Tapojoki-osuus. Samoin on Salon Kruusilan kylän Ystävyyden Majatalosta.

Jokilaakson luonnonsuojelualue tai Rapula-tila Jämsässä eivät ole ainoat luontoa suojelevat sijoitukset. Salossa oli kerran myytävänä osuuksia monen sadan hehtaarin merialueista, joiden keskellä on muun muassa Teijon kansallispuistoon kuuluva Isoholman saari. Kun saarta ei ollut mahdollista eikä rahaakaan ostaa, sijoitimme meriveteen. Saaren ympärillä olevan veden lisäksi Elämän tähden, me tai minä on sijoittanut sen rannalla kahteen taatusti Suomen pienimpään rantapaikkaan. Satamaparkki Oy:n 3x6 ja 3x8 metrin alueet ovat Matildan Marinan pihapiirissä.

Joku vuosi sitten Pattaya Suomi-Seura hurahti jäsenistön kannustamana hankkimaan omia tiloja Thaimaasta. Ne se ajatteli rahoittaa myymällä omistusosuuksia, joihin kuului kylkiäisenä rajaton talon katolla olevan saunan käyttöoikeus uima-altaineen. Sellaiset mekin hankimme. Seuran omien tilojen siivet eivät kantaneet, joten jäljellä on vuokralla olon lisäksi pari kertaa viikossa saunavuoro, jos sitäkään. 

Vuosikymmenten aikani useammastakin sijoituksesta on jäljellä vain muistot, sillä aika ja muuttunut omakin elämä on tehnyt tekoja ja tekosiaan. Yksi sen tapainen on Syrjäntakanen ja toinen on Seven Seas, jonka Päiviksen omistamaan osakehuoneistoon sijoitin rahaa. Tosin silloin ajattelin vain lainaavani. Nykyisin kerrotun mukaan se onkin huono sijoitus. Ehkä silläkään ei mielen pahoittumisen lisäksi ole muuta väliä.

Viimeinen satasen sijoitukseni on viikon takaa, kun ostin osuuden omasta reissujunasta, joka joskus on totta tai sitten ei. Samassa junassa näyttää olevan myös  Onnibus Möttö ja Angry Birds Vesterbacka. Joka puuhaa Jokilaakson naapuriin Tallinna-tunnelin Suomen päätä. 

Kerran vielä menen ylös savuna, sieluna tai molempina, matojen murkinaksi maan uumeniin, merten syvyyksiin vesieläjien herkuksi tai en minnekään. Jäljelle nahkapukuni sisällöstä jää vain muistot ainutlaatuisesta mitättömyydestäni. Eräänä päivänä viimeinenkään minusta jotain tiennyt tai muuten muistanut ei ole enää kysymässä mitään. Vaan sen jälkeen joku tuntematon, jonkin minuun liittyvät nähdessään tai kokiessaan saattaa kysyä: "Kuka tai mikä Jorma Soini?" Tai ehkä kukaan ei enää silloin mieti yksin eikä muiden kanssa minusta milloinkaan mitään.

Elämäni sijoitukset, osa 1

Elämäni sijoituksissa on ollut hyvin vähän, jos lainkaan taloudellista järkeä. Esimerkiksi omistamani JS-Kotikeskus hankki Jyväskylästä kunnostettavan omakotitalon ja yksi lopputuloksista oli, etten ole missään syönyt niin kalliita mansikoita kuin sen puutarhassa. Samoin kävi Las Palmasissa Cafereria Helsingin kanssa. Siellä olen vastaavasti nauttinut elämäni hinnakkaimmat lounaat. Rahan tavoittelussa on tullut takkiin paljon enemmän kuin kymmeniä tuhansia. Tärkeimpien sijoitusteni määräävä tekijä onkin ollut tunne, joka edellä elän edelleen. Se on minuudelle rikasta, kun enää ei tarvitse yrittää hukuttaa viinaan iloja tai suruja eikä sitä, kun ei tapahdu mitään. Järjelle on silti sijansa vain silloin, jos sille on jäänyt joutilasta tilaa tai rahat loppuvat. Tällä kaikella olen saanut kaikkea muuta kuin tasapaksua, harmaata elämää. Josta osakiitos lankeaa puoli- tai neljäsosahulluudelle ja tyhmyydelleni. 

Ehkä olen maksanut liikaa tunteella myös parisuhteissa ja isänä. Ne kaikki pitävät sisällään paljon iloa, mutta myös murhetta. Luonteeseeni kuuluu kantaa koko eletty elämä mukana eikä jättää taakseen mitään. Sitä ei tee helpommaksi, kun selkärepussa on muillekin aiheutetut tuskat. Oli parisuhteen päättymisiä tai poikaani ajatellessa armahtavaista ja anteeksi antavaa käsittää, että aina ei riitä, vaikka yrittäisi parhaansa kaikkensa antaen. Tämän olen sisäistänyt ja painanut sydämeeni vanhempieni ja siskoni haudalla.

Olen sijoittanut myös itseeni lopettamalla esimerkiksi yli 40 vuotta sitten päivittäisen alkoholinkäytön ja tupakoinnin. Ilman tapojeni inventaariota en olisi ehtinyt kokea sydäninfarktia, en pieniä aivoverenvuotoja, enkä sepelvaltimotautia. Sitä kannan liikakilojeni kanssa lääkkeiden avulla maaliin saakka. Tautitaakan ja vaivojeni kanssa auttaa Meilahden sairaalaan sydänvalvomossa, elämä hiuskarvan varassa saatu ymmärrys, että ainakaan kiire ja kaiken maailman muidenkin murheiden kantaminen ei lisää elonpäiviä. Joskus ajattelenkin, että siunattu sepelvaltimotauti. Ilman sitä en luultavasti olisi löytänyt elämäni jarrupoljinta, vaan ajanut täyttä vauhtia Manalan seinään. Nyt ajattelen monesti, että teen jonkun huomenna, ensi vuonna tai ehkä en koskaan. 

Kolmen vuoden ajan on tärkein sijoitukseni ollut jouluaattona kihlaamani Morakot alias Tata. Toivon, että kiville karahtamiset ovat takiaisen lailla kiinnittäneet turkkilaiseen  kylpytakkiini sen verran uutta pitkämielisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä, jotta voimme tallustaa yhdessä maaliin saakka Buddhan ja Big Bossini ohjauksessa ja suojeluksessa. Ehkä silti rakkaimpieni antama merkittävin matkaeväs on, että ei ole olemassa kahta samanlaista rakkautta, vaan ne kaikki ovat erilaisia kuin lumihiutaleet. 

On tärkeää, että kaikki koettu työntää minua milloin minkäkin vastamäen ylös saakka. Sillä koirat haukkuvat, karavaani jatkaa kulkuaan ja ensimmäisestä vankkurista on paras näköala. Silloin voi kulkea omia polkuja eikä tarvitse seurata muita. Vaan mennä välillä metsään ja kuivaakin kuivempaan erämaahan aivan omin nokkineen.

Kun aloitin aamuyöstä vuoteessani, Tatan tuhistessa vieressä elämäni miettimisen, ajattelin blogista tulevan  mitäänsanomattoman. Ehkä se sitä muille onkin. Minulle muistelu oli yllättävän tärkeää, josta jatkan huomenna. Kirjoitan muista kuin ihmissijoituksista.

Viime vuosien muistoja tuhansien valokuvien joukosta

Kuva kerrallaan:

Eräänkin kerran olen nyssyköineni odottanut milloin milläkin asemalla lähtöä milloin minnekin.

Ensimmäinen oma pyörä Thaimaassa oli Honda Phantom, joka jatkaa elämää Kaimani kodissa.

Ja kallein ikinä on ollut Harley Davidson, väriltään Black Tempest, jonka koti on nykyisin Arkista elämää Rautiaisen asuinhuoneiden alla.

Päiviksen ja vähän minunkin pyörä on hänen uutena hankkima Honda Zoomer, jonka koti on Pattayan Jomtienilla.

Joukkoliikenne onkin tullut tutuksi lavatakseissa, busseissa ja raiteilla Bangkokin Skytraineja myöten sekä veneissä, laivoissa ja lentokoneissa.

Sadekauden aikaan kotitieni toimii myös lasten vesileikkien ja uimaharjoittelun paikkana.

Sianinlahden toisella rannalla kävin Morakotin kanssa tutustumassa suomalaisuuteen. 

Nykyisin kuljen tekomaassani usein paikasta toiseen sinisestä Merikonttikodista hopeanharmaalla Vanha rouva Avensiksella, jossa silloin tällöin myös yövyn.

Joskus elon keskellä uni vie voiton paikasta riippumatta. Vaikka kesken Itä-Suomen ystävävierailun.

Kissat ovat valloittaneet osan sydämestäni uudelleen. 

Jos en viime kesänä olisi mennyt silmäleikkaukseen, ei virkavalta olisi enää uusinut ajolupaani.

Välillä on osaomistuskoira Niilon kanssa nautittu merellä veneajelustakin.

PeeceeX:n tuulilasin alareunassa on Malesian rekisterikilpi muistona ulkomailta ulkomaille tehdystä moottoripyörämatkasta.

Thaikotitietäni tarvitsee ja käyttää ihmisten lisäksi moni muukin.

Loppuun laitan muiston Koh Changin moottoripyörämatkasta eri kuvana, jos sillä tavalla välttäisin Facebookin mielivaltaisen sensuurin. Kuvasta näkee senkin muiston, että vasen olkapääni on alempana pudottuani Liisan nimissä olleen Jesse hevosen selästä. Jonka seurauksena solisluu katkesi.

Elämän suojelua elämän tähden

Ajattelen, että kaikki elämä on tavalla tai toisella suojelemisen arvoista, vaikka ymmärrän myös esimerkiksi niin sanotut rottien hävitystalkoot alkuunlaittokuntani Tuusulan Riihikalliossa, jonka vieressä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Kerran luin ulkomaan saaresta, jossa kissayhdyskunta oli ihmisten toimesta päässyt pursuamaan niin suureksi, että saarelta olivat käytännössä hävinneet kaikki linnut. Kun ihminen sitten viimein päätyi siivoamaan aiheuttamansa luonnon epätasapainon, palasi monipuolinen lintumaailma muutamassa vuodessa.

Ehkä olemmekin kaikista elävistä kaikkein sopeutumattomin. Vaikkemme kykene koskaan päättämään kaikkea elämää maailmankaikkeudesta, saatamme onnistua nitistämään oman rotumme sukupuuttoon. Luomakunnan kruununa itseään pitävän täytyy mielestään olla jokapaikassa säätämässä. Että olen kaikessa viisaudessa ja tyhmyydessä maailman napa. Ei ole kovin montaa kasvia tai eläintä, joka olisi kaikkien mieleen. Jopa maan matosella on inhoajansa ja nokkosella hävittäjänsä, vaikka senkin voi pyöräyttää pannulla tehdessään munakokkelia tai surauttaa blenderillä smoothien joukkoon.

Tekemisillä ja tekemättä jättämisillä osallistun itsekin luonnnon pelastamistalkoisiin, jonka tarve on pääosin ihmisen itsensä synnyttämää. Olemme esimerkiksi yksipuolistaneet ison osan Suomen sekametsistä talousmetsiksi rahan kiilto silmissä puhumalla vihreästä kullasta. Kun metsä menettää monipuolisuutensa, se ei pysty enää suojelemaan itseään ja kaiken maailman siipeilijät ja muut öttiäiset saavat liikaa jalansijaa tartuttaen puihin monia tauteja. Niitä sitten hävitämme vuositolkulla monin myrkyin. 

Pari päivää sitten kirjoitin Ecosian hakupalveluohjelmasta, jonka kautta haetun nettisivun jokaisella aukaisulla suojellaan luontoa ja istutetaan puita. Viereisessä kuvassa on muun muassa tämän aamun istutustilanne. Ecosia on tuonut nettikäyttööni uuden mausteenkin, sillä se käyttää etsimiseen Googlen sijaan muita hakukoneita. Joten tuloksetkin ovat välillä hieman toisen- ja uudenlaisia. Olen löytänyt itsenikin tekemässä vuosikymeniä sitten jotain, jotka olisin muuten iäksi kadottanut.

Eniten fyysistä luonnonsuojelutyötä teen perustamallamme Jokilaakson luonnonsuojelualueella tekemättä mitään tai mahdollisimman vähän. Toistaiseksi siellä ovat saaneet viettää turvallista elämää kaikki kasvit ja eläimet lupiinista karhunköynnökseen ja supikoirista vapaisiin kaneihin. Villiminkkikin siellä saattaa vilahtaa. Jokainen etsintäkuulutettu lainsuojaton kasvi tai eläin muistuttaa minua omista vuosista lain laveammalla puolella.

Vaikka olenkin suht tyytyväinen monen lajin elämän kunnioittamiseen, kirittävää ja korjattavaakin on. Muistan, kun Linkola sanoi, että hän ei esimerkiksi käsivarreltaan nitistä hyttystä, vaan pyyhkäisee pois. Kun omalle iholleni tulee tuleva äitihyttynen veriaterialle saadakseen ravintoa pian syntyville lapsilleen, lähtee usein henki ajatusta nopeammin. Vaikka tiedän, että siinä saattoi mennä myös pihapöntön kirjosiepon poikasilta osa-ateria. Linnunruuaksi elämisen tarkoituksen lisäksi en tiedä muista mahdollisista hyttysviroista mitään.

Ehkä yksi luonnon suurimmista ihmeistä on yrittää käsittää kuinka puolen tai metrien lumikinokset ja 30 asteen pakkaset eivät kykene nitistämään elämää. Joka puhkeaa uuteen, monipuoliseen loistoonsa Suomessakin jokainen kevät. Muistan ja taisin kirjoittaakin, kun kevään pensaan oksat häiritsivät sillanpielen roska-astian kannen avaamista. Joten yhtenä aamuna tein oksasaksilla tilaa jätteiden laitolle. Sen jälkeen surin monena aamuna ohi kulkiessani Ison tien varteen postilaatikolle, ja vielä vuosienkin kuluttua tätä kirjoittessani, muistaessani kuinka hangelle heittämäni oksat halusivat jatkaa elämäänsä tekemällä pajunkissoja.

Tasa-arvolla ratsastavat

Suomalaisen Klubin varsinaiseksi jäseneksi johtokunta voi kirjallisen hakemuksen perusteella hyväksyä maineeltaan hyväksi tunnetun miespuolisen Suomen kansalaisen. 

Suomen Valkonauhaliiton henkilöjäsenet ovat paikallisyhdistyksiin kuulumattomia yksityisiä henkilöitä, jotka liittohallitus hyväksyy. Henkilöjäsenen tulee olla Suomen kansalainen ja nainen.

Helsingin Suomalainen Klubi on luonut juurensa1800-luvulla ja on miehille tarkoitettu aatteellinen yhdistys, joka siis ei jatkossakaan ota jäsenikseen naisia. Johtoryhmä oli lähettänyt etukäteen kirjeen jäsenistölleen, jossa ilmoitti eroaikeistaan, jos naisia ei hyväksytä ylimääräisessä kokouksessa jäseniksi. Näin myös tapahtui sekä jäsenyyden että johtoryhmän eroamisen osalta. Minusta se on oivallinen esimerkki aseman hattuun noususta ja lapsellisesta reagoinnista, kun johtoryhmä/hallitus kuvitteli olevansa heidät valinnutta jäsenistöä suurempi vallankäyttäjä. 

Valkonauhaliitto on niin ikään 1800-luvulla alkunsa saanut valtakunnallinen, ehkäisevää päihdetyötä ja mielenhyvinvointityötä tekevä sosiaali- ja terveysalan naisyhdistys. Sen järjestöjen sääntöihin oli jäänyt miehen mentävä porsaanreikä, sillä säännöissä ei lukenut, että jäsenistö valitsee keskuudestaan hallituksen. Joten Suur-Helsingin Valkonauha valitsi minut hallituksen puheenjohtajaksi.

Siitä seurasi Valkonauhaliiton myllykirje sääntöjen korjaamisesta, sillä Soinin mentävä aukko on tukittava. Muuten kahvipöytäkeskustelujen mukaan valtaan joukkoineni koko Liiton. En vallannut, sillä tarkoitukseni oli ainoastaan pyynnöstä saada Liisankodille uudet tilat. Sekin tapahtui ja jäin toiminnasta syrjään. 

Myös Lions Clubeja on vain naisille ja vain miehille sekä molemmille. Eikä silläkään ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Mielestäni naiset haluavat moneen mukaan tasa-arvolla ratsastaen etupäässä siksi koska ovet ovat heiltä suljettu. Kuten monet toiminnot miehiltäkin. Huvittava esimerkki on nainen, joka pyrki, pääsi ja meni vapaaehoisena armeijaan voidakseen kieltäytyä aseista. Syyksi hän sanoi, ettei voi muuten kieltäytyä aseista miesten lailla.

On surullista, että osa naisista maksattaa vinksahtanutta tasa-arvokäsitystään kaikilla naisilla sekä ennen kaikkea naiseudella ollakseen kuin mies. Yrittäen samalla unohtaa, että on miehiä ja on naisia sekä omia herra- ja rouvaseuroja, jotka ovat nimenomaan oivallisia esimerkkejä tasa-arvosta. 

Tulevaisuus näyttää onko muunsukupuolisille ja monisukupuolisille omat seuransa sukupuolettomien (unisex) toilettitilojen lisäksi. Vaikka eihän sekään mikään uusi juttu ole, sillä lapsuudenkodissani ja mummolassa oli yhteiset puuceet, joissa oli useampi istuntopaikka ilman väliseiniä. Koulussa oli vastaavat, mutta tytöille ja pojille omansa. Sitten oksanrei'istä kurkittiin mitä toisella puolella tapahtuu.

Kun elän ja olen elänyt Thaimaassa paljon ajasta, on tullut katseltua ja kuunneltua kanojen kotkotuksia maalla ja turistipaikoissa, sekä munallisten marttakerhojen kukkojen kiekumisia. Joskus olen myös seurannut ostoskeskuksen istuimella käyttääkö ladyboy miesten vai naisten intiimitiloja. Eräällä lailla mieltäni huvitti, kun kerran Päivis lähti hierontaan. Sitten hän kertoi löytäneensä mielestään viihtyisän paikan astuen sisään. Mutta ei aikaakaan, kun hänet ohjattiin hienovaraisesti ulos. Palvelu oli tarkoitettu vain homomiehille 🤣.

Ensi kesän uusi projekti

Kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaan kirkollisveroja ei saa käyttää hautausmaiden ylläpitoon, vaikka jotkut seurakunnat taitavat niin tehdäkin. Maksetaan niiden ylläpito sitten mistä tahansa, ovat hautausmaat hautoineen olleet minulle aina tärkeitä. Ne liikuttavat syviä tunteita ja kertovat maanpäällisen elämän rajallisuudesta. Äitini, isäni ja siskoni haudoilla pulisen usein taivaanrannan tuolle puolen kaikkea mikä jäi sanomatta, mutta myös uusia asioita. Kanssani ajassa kulkevia rakkaitakin olen vienyt näytille ja ikäänkuin hyväksyttäviksi.

Muillakin hautausmailla ja haudoilla olisin käynyt säännöllisemmin, jos lapsuuden ja nuoruuden tuttujeni viimeinen leposija olisi helpommin löydettävissä. Nyt on Tuusulan seurakuntaan tullut siihen lääke ja https://www.hautakartta.fi/ opastaa tarvittessa paikan päällä haudan viereen saakka. Se toimii myös Jyväskylässä, jossa on pitkä pätkä historiaani. Joten ensi kesänä etsin ainakin Olga Jäntin haudan, jota en enää löytänyt.

Jokilaakson Little Green House eli kasvihuone antoi vuosikymmenen satoa, jonka kustannuksilla ei voinut kaupan tai toripöydän hintojen kanssa kilpailla. Ainutlaatuisuutta toi, ettei kasvattamiani tomaatteja tai kurkkuja saanut mistään muualta millään hinnalla. Pienessä vihreässä huoneessa oli lisäksi mukava vain istuskella korituolissa sateen ropistessa ja ihmetellä ympärillä elävän luonnon ihmeitä. Kunnes talven lumet pudottivat katon useamman kerran ollessani Aasian auringon alla. Edellis kesänä lopetin korjailun ja otin loputkin pois. Istutin sisään muun muassa karviaspensaan ja pari luumupuuta, joilla on nyt tilaa ja turvallista kurkotella kohti taivaita, kun seinät suojaavat nälkäisten jänisten ja vapaiden kanien hampailta.

Viime kesänä oli tuumaustauko jos toinenkin, että entäpä nyt, kun lopetin lopunkin kasvihuoneviljelyn. Seurakuntani hautahakupalvelu antoi vastauksen, sillä Paijalan kirkkomullissa on monen maallinen maja. Kavereiden haudoilla onkin tunteikasta muistella mitä tuli yhdessä tehtyä tai mitä onneksi jäi tekemättä.

Ensi keväänä kylvän Little Green Housen sisään ja ulkopuolelle niittyketojen kukkien siemeniä ja lannoitan sillä itsellään. Toivon saavani kesän mittaan leikkokukkia hautamaljoihin, joita näyttää saavan kohtuuhinnalla Puuilosta ja Tokmannista lähtien. Kasvatan siis omaksi ilokseni kesäkukkia, joiden tarkoitus on ilahduttaa muitakin. Naapuriniityn mehiläisetkin ja muut pölyttäjät ovat niistä varmasti hyvillään. On lyhyempi hunajankeruumatkakin, kun sukulaisilla Jumbon tai Itäkeskuksen katoilta.

Eilen hankin arkeeni luksusta

Lapsi sanoo yleensä ensimmäisen merkityksellisen sanansa noin vuoden ikäisenä ja alkaa muodostaa lyhyitä, kahden sanan lauseita toisella ikävuodella. Ymmärrys kehittyy usein nopeammin kuin puhuminen, ja monet 2-vuotiaat ymmärtävät satoja sanoja, vaikka tuottaisivat vain joitakin kymmeniä. Lapsen puheen oppimisen tahti on yksilöllinen, ja aktiivisin kausi sanavaraston ja lauseiden kasvulle on yleensä 1–3 vuoden iässä.

Vanhempieni kertoman mukaan sanoin ensimmäisen sanani lähes 75 vuotta sitten. Eikä se ollut äiti eikä isä, vaan kukka. Niinpä eilen hankin vihdoin vuoteeseeni kuvan kukka- ja kasvikuvioisen peiton omaksi itselleni. Sen alla nukuin viime yön pitkään ja hyvin.

Toinen sanani oli kukkaa oudompi. En osannut sanoa traktori, joten sanoin "ebli". Se lienee samaa kieltä kuin Jokilaakson naapurissa kiviainesta ja työtä tehtaassaan tarjoava Seepsula Oy. Joka sai nimensä Sjöblomin suvun Korvenrannan tilan naapurin pikku pojalta, kun hän ei osannut sanoa ruotsinkielistä sukunimeä. Vaan sanoi metsikön takana ollutta maalaistaloa Seepsulaksi.

Eilen tein muitakin hankintoja. Voisin sanoa leppoistamisen ja blogien ohessa syötävän tekemisen noussseen rinnalle varovaiseksi pikku harrastukseksi. Joka sai lisäpotkun Päiviksen otettua mukaansa Merikonttikodin lusikkalaatikosta Muumimamman lähtiessään ennenaikaiseen mummonmökkiinsä. Itse jäin pitämään Muumipapan kanssa yhteiseksi vanhuudenkodiksi suunnittelemaamme ja tekemäämme Sinkkukodiksi muuttunutta Duokotia.

Päiviksen muutettua Muumimamman ja osin osaomistuskoira Niilon kanssa, olen tehnyt keittiön laitteista enemmän Morakotin ja omiin tarpeisiin toimivaa ja sopivaa. Tata sai Puuilon riisikeittimen ja itseäni hemmottelin muun muassa sähkökäyttöisellä haudustuspadalla. Eräätkin riisiannokset ja lihamöhkäleet sekä vähän muutakin olemme niillä värkänneet karjalanpaistin odottaessa vuoroaan.

Viikko sitten hankin Thaikotiimme mahdollisimman halvan, noin 6 euron vohveliraudan kokeillakseni olisiko siitä kananmunien ja lättyjen eli räiskäleiden paistovälineeksi. Olihan siitä, vaikkei ollut edes virtakytkintä eivätkä molemmat raudatkaan kuumentuneet käsi kädessä tai yläpeti ei lainkaan. Niin pienikin paistoalusta on, ettei siihen mahtunut kunnolla kahta kanan- tai ankanmunaa. Ei varsinkaan, jos tilsasin joukkoon nakin.

Joten viikon ulkokeittiöpöydän ja vähän muunkin sottaamisen jälkeen tilasin Kiinasta Lazadan kautta kuvan suuremman ja yli puolet kalliimman vohveliraudan irtopedeillä. Jos edes osa netin lupaamista mahdollisuuksista toimii minulle, on se seuraava hankinta Jokilaakson keittiöön. 

Vaikkei minusta keittiömestaria koskaan tulekaan, on kaikki ruuanlaittoon liittyvä oikein mukavaa. Penkoa netistä mitä kaikkea helponsorttista voi taidoillani valmistaa ja opetella YouTuben videoista kuinka mikäkin syötävä tehdään. Sitten notkua ja visioida ruokakauppojen hyllyjen välissä runsaan tarjonnan keskellä henkilökunnan antaessa apuaan. Olenkin huomannut, että hyvän myyjän ominaisuuksiin kuuluu paljon muutakin kuin vain hyllyjen täyttö ja myyminen. Asiantuntemuksen lisäksi ekstrana lähes aina on pitkämielisyys ja ystävällisyys. 

Niillä main kun opin puhumaan, iskosti äiti ja isäkin päähäni, että kaikki mikä on lautaselle laitettu, myös syödään. Muuten ei nousta pöydästä saati mennä ulos, vaikka kaverit kuinka pihalla odottaisivat. Siihen oppiin on viime vuosina lisänä tullut, että kaiken sen syön minkä olen valmistanut. Toistaiseksi olen kyennyt pitämään siitä kiinni. Vaikka joskus jos en ruokaani olisi itse tehnyt, ei sitä hevin ateriaksi tunnistaisi näöltä eikä maulta.

Mukana metsänistutuksessa ja suojelussa

Hurahdin Ecosia hakukoneeseen, josta voit lukea lisää vaikka tämän linkin takaa. Kenelle eivät ulkomaankielet taivu, monen koneen näytön oikeasta yläkylmasta tai muualta löytynee "käännä" linkki, jonka avulla tekstin voi muuttaa tutummalle tai vielä vieraammalle kielelle halujen ja tarpeiden mukaan.

Elämän tähden ja Facebook sivuillani on sen verran lukijoita, että aina silloin tällöin joku mainoshenkilö ehdottelee yhteistyötä. Niistä vain yhden olen toistaiseksi hyväksynyt. Se on Anton Fiiliskaupasta, jonka lanseerammilla, kuvan uuden ajan lapatossuilla tai lepotassuilla tepastelen nytkin Thaimaan auringon alla ja sadekauden sateissa.

Ehkä mitätönkin kaupanteon yhteistyö kanssani on vaikeaa siksi, että pärjään eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sponsoroinnilla eikä rahan käyttö yhteistyössä maksuvälineenä ole ollut mahdollista. Tosin tiedän siivosyntisen sieluni sydämen sopukoissa lymyävän myös rahanahneuden paholaisen näennäishurskauteni takana. Joten riittävän tukevalla rahamassilla saattaisivat minunkin ylevät periaatteet olla ostettavissa.

Tuumailu on kuitenkin monesti helpompaa, jos maksuvälineenä ei ole raha. Tai se on riittävän taitavasti piilotettu tai muuten häivytetty. Näin on hakukone Ecosian laita, jonka alussa mainittu hakukone kääntää Ekosiaksi, vaikkei se luontoystävällinen porsas olekaan. Sen kanssa aion kuitenkin tehdä tavalla ja ehkä toisellakin yhteistyötä. Siihen ei ole kyllä henkilökohtaisesti kukaan pyytänyt.

On mukava ajatella, että jokainen hakukoneen kautta haettu ja avattu sivun klikkaus suojelee metsää 2 m² verran. Luontoystävällinen Ecosia kertoo, että Brasiliassa hehtaarin luonnonsuojelu maksaa 5 euroa. Kun sen jakaa 10 000, saa neliön suojelun hinnan. Aivan uskomatonta ja lieneekö tottakaan? Sivut kyllä puhuvat vakuuttavasti asian puolesta.

Joka tapauksessa, jos kukaan ei pudota minua istuttamani sademetsän puun oksalta, etsin hallinnassani oleville nettimaailman sivuille tavan millä pidän mainittua yritystä ja sen hakukonetta esillä. Kiireetöntä ja leppoista elämäntapaa suosivalle minuudelleni on sopivaa kello viisi aamulla thaivuoteeni pohjalla, brasilialaista aamukahvia hörppien, parilla älylaitteen klikkauksella suojella sademetsää. 

Mutta olen tehnyt luonnon eteen muutakin: "Maanomistaja on hakenut 7,6 hehtaarin Jokilaakso-kiinteistön suojelua perusteluinaan mm. viitasammakon esiintyminen alueella ja arvokas linnusto. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta katsoo, että luonnonsuojelualueen perustamiselle on hyvät edellytykset. Kiinteistölle kaivetuille altaille on kehittynyt monipuolinen kosteikkoympäristö, jossa esiintyy viitasammakoita ja vesilintuja. Altailla on merkitystä myös vesiensuojelun kannalta. Ne tasaavat virtaamaa vähentäen tulvahaittoja sekä pidättävät ravinteita. Suojelu turvaa alueelle syntyneen kosteikkoluonnon säilymisen ja kehittymisen. Ympäristökeskuksella ei ole huomautettavaa neuvotteluissa esille tulleesta pienestä muutoksesta suojelualueen kaakkoiskulman rajaukseen niin, että purouoma ei kuuluisi suojeltavaan alueeseen. Lisäksi suosittelemme vielä lisäämään rauhoitusmääräyksiin olemassa olevan hiihtoladun kunnossapidon sallimisen."

Hakukone Ecosian avulla metsien suojeluun

Eilen kirjoitin selaimista ja hakukoneista, että joukossa oli täysin uusia tuttavuuksia. Yksi oli Ecosia, joka on johdettu sanoista "eco" ja "utopia". Siihen tutustuin viime yönä hieman tarkemmin. Tässä blogitekstissä on niin paljon muilta luvatta poimittua, etten voi pitää kirjoittamaani omanani. Enkä ruvennut sitä jotain muuttamalla omimaan, vaan julkaisen osan kaappaamastani lähes sellaisenaan. 

Ecosia on vuoden 2009 joulukuussa julkaistu, saksalaisen Christian Krollin kehittämä hakukone, jonka palvelimet käyttävät ainoastaan uusiutuvaa energiaa. Haut tapahtuvat kuitenkin Yahoo!:n ja Bingin palvelimien kautta, jotka eivät toimi uusiutuvalla energialla. Joten Ecosialla tehty haku tuottaa yhtiön itsensäkin mukaan lähes yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin Googlella tehty haku.

Ecosia markkinoi itseään silti ekologisena hakukoneena, sillä se on sitoutunut lahjoittamaan 80 % mainoksista saamistaan tuloista sademetsien suojeluun WWF:n kautta. Hakukoneen omien laskelmien mukaan yksi haku pelastaa keskimäärin noin 2 m² sademetsää. Luku on saatu laskemalla Ecosian WWF:lle tekemien lahjoitusten määrästä suojellun sademetsän pinta-ala. WWF:n hankkeessa Juruenan kansallispuistossa Brasiliassa hehtaarin suuruisen metsäalueen suojeleminen maksaa yhtiön mukaan viisi euroa. 

Kuvassa maat, joihin Ecosia sanoo istuttaneensa puita vuoden 2021 loppuun mennessä. Lokakuun lopussa 2010 se ilmoitti suojelleensa 205 641 845 m² eli noin 205,6 km² sademetsää ja istuttaneensa 135 miljoonaa puuta. Ecosia on B Corp -sertifioitu yritys, mikä tarkoittaa, että se täyttää tietyt läpinäkyvyyden standardit.

Koska hakukone saa tulonsa mainoslinkeistä, ei sen käyttö itsessään tuo tuloja sademetsien suojeluun, ellei käyttäjä paina kyseisiä linkkejä. Vuonna 2018 Ecosia tarjoutui ostamaan Hambachin metsän RWE:ltä. Metsä on yritetty kaataa ja muuttaa hiilikaivokseksi, mikä on jo pitempään aiheuttanut yhteenottoja fossiilisia polttoaineita vastustavien aktivistien ja viranomaisten välillä.

Ecosia on asennettu oletusarvoiseksi hakukoneeksi Länsi-Englannin, Glasgowin, Edinburghin, Leedsin ja Lincolnin yliopistoissa Isossa-Britanniassa sekä alankomaalaisessa Amsterdamin vapaassa yliopistossa. Ecosia ja Qwant ovat kertoneet eurooppalaisen hakuindeksin luomisesta, joka pyrkii olemaan parempi yksityisyydelle kuin Google tai Bing.

Joskus on mukava vain uskoa ja olla markkinahemmojen ja -hemmottarien vietävissä, kuten tässä tapauksessa. Ja ajatella, että joka kerta, kun klikkaan Ecosian hakukoneella haettua linkkiä vaikka Jorma Soinista, Jokilaakson viitasammakoista tai sen Ison kiven hautapaikkaani vartioivasta leppäkertusta, suojelen 2 m² sademetsää. Voihan se olla tottakin vai voiko? Mitä mieltä olette? Ehkä joku kuitenkin kokeilee tämän blogin ansiosta kyseistä hakukonetta ja kertoo kokemuksistaan. Ecosia löytyy muun muassa GooglePlay kaupasta.

Haku- ja selainmaailma sekä blogiympäristöni

Yleisimpiä hakukoneita ovat Google, Bing ja Yahoo. Muita tunnettuja hakukoneita ovat esimerkiksi yksityisyyttä korostava DuckDuckGo ja venäläinen Yandex. Myös kiinalainen Baidu on suuri hakukone, samoin kuin ympäristöystävällinen Ecosia.

Suosittuja selaimia ovat Google Chrome, Microsoft Edge, Safari, Mozilla Firefox ja Opera. Muita selaimia ovat esimerkiksi Brave, Vivaldi ja Yandex Browser, joista monet tarjoavat erilaisia ominaisuuksia, kuten parannettua yksityisyyttä ja turvallisuutta, sekä erilaisia liitännäisiä.

Näistä osaa käytän ja kaikista en ole juuri kuullutkaan. Olen myös huomannut, että riippuen hieman siitä millä tavoin blogiteksteihini menen, näyttävän ne ainakin kämmenenkoisen älylaitteeni näytöllä hieman erilaisilta, varsinkin kirjasinkooltaan ja ehkä fonteiltaankin. Kaikki ovat kuitenkin luettavissa monin tavoin ja laitteilla, sillä näköähän voi muokata myös omalla laitteella, vaikkei ilman tunnuksia ja salasanoja voi kirjoittamaani muuksi muuttaakaan.

Sisällöstä enemmänkin, mutta tekstin ulkonäön osalta on silmiini saakka tullut 15 vuoden aikana vain kaksi kielteistä palautetta. Toinen koski kirjasinkokoa ja toinen blogitekstieni tummaa pohjaa. Kritiikin antaja sanoi väriyhdistelmän sattuvan silmiin. Ja lisäsi, ettei ole varmasti ainut ongelmansa kanssa ja lopettavansa blogieni lukemisen, jos en vaihda pohjaa vaaleaksi ja tekstiä tummaksi. En vaihtanut. Sitä paitsi kirjoitan tekstini juuri hänen toivomallaan tavalla, mutta käännän värit päinvastoin ennen julkaisua. Sitä en ole koskaan kokeillut mitä lukija voi tehdä teksteilleni omalla bloggeralustallalla tai muuten.

Blogger on Googlen omistama, ilmainen ja helppokäyttöinen alusta blogin perustamiseen, johon tarvitaan vain Google-tunnukset. Se sopii erityisesti harrastebloggaajille, jotka haluavat kirjoittaa ilman teknistä ylläpitoa ja ilman suurempia alkuinvestointeja. Alustan osoite on muotoa bloginnimi.blogspot.com, mutta oman verkkotunnuksen liittäminen on mahdollista erikseen hankittuna.

Blogisti  on henkilö, joka kirjoittaa blogia, eli julkaisee säännöllisesti sisältöä verkossa. Blogistit voivat käsitellä monenlaisia aiheita ja julkaista tekstiä, kuvia, videoita tai ääntä. Termi "blogisti" on synonyymi sanoille bloggaaja ja bloggari. Se tai hän julkaisee säännöllisesti sisältöä blogiin, joka on verkkosivu tai verkkoloki. Sisältö voi olla tekstimuotoista, mutta siihen voi sisältyä myös kuvia, videoita ja ääntä. Blogi sisältää usein henkilökohtaisen näkökulman, ja tiedon esittämisessä korostuu ajantasaisuus sekä linkitykset muihin lähteisiin. 

Oletan Googlen rahoittavan toimintansa pääasiassa mainonnalla, jota se myy yrityksille. Lisäksi se saa tuloja muista lähteistä, kuten Google Play -kaupan palvelumaksuista ja pilvipalveluiden tilauksista sekä laitekaupasta. Joskus pohdin sitäkin, myykö Google tai hyödyntää jotenkin muuten minunkin nettihakujani. Sillä olen huomannut etsiessäni esimerkiksi tikapuita, että minulle alkaa sen jälkeen tulla tikaskauppiaiden mainoksia pilvin pimein. Vaikken ole niitä ostamassa saati kiipeämässä tikapuita pitkin taivaaseen. Sama ilmiö on muillakin tuotteilla tai palveluilla yleinen, jonka ovat erotiikkasivuillakin vierailevat havainneet.

Joka tapauksessa Google antaa käyttööni ilman eri korvausta paljon hyvää. Kuten mainitun blogialustan, sähköpostiosoitteet, karttapalvelut navigointimahdollisuuksineen sekä hakukoneen. Joka tietää minustakin paljon sellaista, jonka olen unohtanut. Google lienee ainoita yrityksiä, jonka henkilökohtaiselta tuntuvan mainonnan ymmärrän ja hyväksyn täysin.

Perhekö on pahin tasa-arvon jarru?

Ollessani Jyväskylän Katulähetyksen boss, oli meillä neljä tai viisi tuetun asumisen, tekemisen ja olemisen puolimatkankoti-yhteisöä, jotka kaikki pyörivät niin sanotusti omillaan ilman ostopalvelu- tai muita yhteiskunnan rahoja. Kuitenkin niiden tuottamat liki 50 paikkaa laskettiin mukaan kaupungin ja maalaiskunnan ostamiin kokonaispaikkamääriin, joka pudotti yksikköhinnat hyvin kilpailukykyisiksi. Puolimatkankotien kodinomaisen hengen luoja ja ydin olivat muiden joukossa asuneet sosiaaliset talonmiesperheet lapsineen ja eläimineen, jotka saivat palkaksi asumisedun veroineen. Se oli vertaansa vailla oleva kokonaisuus, jossa oli meidänkin kotimme vuosia.

Se oli myös joidenkin kateuden aihe ja ensimmäisiä karsinnan kohteita, kun siirryin jatkamaan työtäni Sininauhasäätiöön. Katulähetyksen jäädessä ihmettelemään mikseivät he enää pärjää kilpailuissa tuettujen asumispalveluiden tuottajana. Kopioin mallin mukaani ja jatkoimme päätyömme lisäksi vastuunkantajina Päiviksen kanssa muun muassa Topikatissa sekä Puolimatkankoti Pessi ja Illusiassa. Suurimmillaan se oli satapaikkainen yhteisö myös päihtyneille. Joku piti sitä turvattomana asuinpaikkana, mutta itse koin, että meillä oli omat kodinturvajoukot ympärillä. Kuulin myös puhuttavan S(o)ininauhasta. 

Nyt huomasin, että samaa kateuden eliksiiriä saavat maistaa kansanedustajat palkatessaan avustajikseen jälkikasvuaan. Joku syytteli presidenttiämmekin, että hän on tuuppinut poikaansa sopimattomalla tavalla eteenpäin työuralla. Mielestäni on perin hassua, jos verenperinnöstä tuleekin tasa-arvon jarru.

Kun olin palkkaamassa vaimoani Sininauhasäätiön kakkoshenkilöksi, vein sukulaisuuden vuoksi asian hallituksen päätettäväksi. Kaiken kuulevat ja kertovat pikkulinnut sanoivat Ismo Valkoniemen todenneen, että "vain Soini on riittävän hullu ehdottaakseen Päivi Strandénin palkkaamista". No, palkattiin kuitenkin ja hän oli paras työntekijä ikinä. Monesti koin, että mitä kusisempi paikka, sitä paremmin Päivis sen selvitti. Myöhemmin myös taivaan lintujen tiedottama Ismo palkkasi työpaikalleen Päivi-vaimonsa kakkoshenkilöksi. Mikä lienee nykyinen mielipide perheenjäsenen palkkaamisesta. 

Aikanani Jyväskylän Katulähetyksessä ja Sininauhasäätiössä oli etu, jos joku perheenjäsen oli jo siellä töissä. Se teki säätiöstä jotain enemmän kuin vain työpaikan muiden joukossa, josta puhuin myös monessa työyhteisökokouksessa. Muistan, kun "Arkista elämää Thaimaassa" Rautiainen kysyi kerran työtoverina: "Mitähän se mahtaisi kohdallani tarkoittaa, kun oma poika Miikka on pääsemässä armeijasta ja on vailla töitä? Että pääsisikö hän työhaastatteluun?" Tähän pyysin kertomaan jotain Miikasta. Rofa sanoi, että ylioppilaslätsän hankinta on kesken, mutta RUK on käyty. Vastasin: "Ei tarvitse tulla haastatteluun, vaan töihin. Sillä silloin on Sininauhasäätiöön tullessa riittävästi kohdallaan, jos on käynyt reserviupseerikoulun ilman ylioppilaspohjaa." Hänkin oli työntekijäksi hyvä valinta.

Kummajaisena maassa maan tavalla

Phatthalung on Thaimaan mittakaavassa suhteellisen pieni kaupunki eteläosassa toimien saman nimisen provinssin pääkaupunkina. Viimeisimpien saatavilla olevien tietojen (vuoden 2005 arvio 😁) mukaan asukasluku on ollut noin 38 000 – 43 500 ihmistä. Se on kooltaan kuin kotikuntani Tuusula ja tyypillinen Thaimaan provinssin pääkaupunki ("Thesaban Mueang" -taso). Joka ei ole maan suurimpia metropoleja, vaan pikemminkin hallinnollinen ja paikallinen keskus. Vertailun vuoksi Thaimaan suurkaupunkialueilla, kuten Bangkokissa ja Chiang Maissa, on miljoonia asukkaita, kun taas Phatthalung on huomattavasti pienempi ja rauhallisempi.

Siellä olen viimeiset talveni viettänyt. Vaikken aikoinaan voinut kuvitella "etelän lomaa" muualla kuin meren läheisyydessä ja uima-altaallisessa majapaikassa. Nyt on meri kymmenien kilometrien päässä eikä altaitakaan juuri ole. Kymmenen kilometrin päässä Lampamissa on tosin ehkä Thaimaan suurin järvi nimeltään Songkhla. Jossa kukaan ei ui syistä joita en tiedä. Tietysti hotelleissa on uima-altaita ja kai saunojakin, joissa käyn vain, jos joku farangi tulee niihin yöpymään ja kyläilemään luonamme. "Farang ystävä" on suomeksi "ulkomainen ystävä", jossa farang on thaimaalainen termi länsimaalaisille, etenkin eurooppalaisille tai länsimaisille ihmisille.

Yleiseen saunaan en ole täällä vielä mennyt kertaakaan, vaikka niitäkin on. Tosin niitä ei suomalainen löylyjen ystävä saunoiksi miellä. Vasta viime talvena löysin itselleni toistaiseksi ainokaisen luonnon uimapaikankin. Joesta, jonka veden laadun ainut mittari minulle on, kun "lapsetkin siinä uivat".

Ihmiset täällä ovat minulle läpeensä ystävällisiä, jossa on sylien täydeltä aitoa hymyjen maata ilman silmien kiiltoa länsivaluutasta tai vieraskoreudesta. Paikkani olen lunastanut oudosti pukeutuvana muukalaisena jakamalla lapsille muutaman tai kymmenen bahtin leluja ja mukanani kulkevalla kulkijakoirien lahjontapussin sisällöllä. Joka kelpaa oivallisesti myös naapureiden kanoille, kukoille ja kissoille.

Koen viettäväni täällä, kuten Matti Nykänen sanoi: "Elämä on ihmisen parasta aikaa". Olen kyläläisten keskellä hyväksyttynä ja kaukana kaikesta, varsinkin länsituristeille tarkoitetusta. Pidän maasta, ilmastosta, hintatasosta, maan tavoista ja ennen kaikkea ihmisten ystävällisyydestä, johon pyrin vastaamaan samalla mitalla. 

Mikä on oma antini sosiaaliseen mediaan

Aika usein saa lukea palautetta siitä mitä kaikkea netissä ja sosiaalisella medialla on ylipäätään tarjottavana käyttäjille. Joukossa on paljon kielteisiä kokemuksia. Joillakin jopa siinä määrin, että he ovat lopettaneet käytön tai vähentäneet sen minimiin. Itse en kuulu tähän joukkoon, vaan enemmänkin päinvastoin. Voinkin sanoa opettelevani koko ajan uutta ja lisää mitä kaikkea digitaalisella maailmalla on tarjottavana. Aikaa siihen olen ottanut muun muassa television katselusta. Myös lukeminen kirjoista lehtiin on siirtynyt pienelle älylaitteelle. Tietokonekin minulla on, mutten muista koska olen sen avannut. Eikä se kulje maailmalla edes mukanani.

Somemaailman käyttäjät kertovat aika harvoin mitä he saamisen sijaan itse antavat ja jakavat muille. Joten kerron omasta osuudestani. Ehkä jollain mittarilla merkittävin on Elämän tähden päiväkirjantapaiset blogit tällä blogspot-alustalla kuvineen. Ne kaikki, yli 5000 kappaletta ovat luettavissa tämänkin sivun kautta. Sivun Tunnisteissa ja Blogiarkistossa on myös haku- tai apusanoja sekä Translate-linkki, jonka avulla tekstin voi kääntää mille kielelle tahansa. Luulen, että lukijoiden joukossa onkin jokunen suomea osaamaton.

Valokuvia otan aika ahkerasti ja julkaisen niitä blogien ja Facebookin lisäksi muun muassa Googlessa. Se tai sen robotti kertoi jokunen päivä sitten, että niitä on katseltu 7 miljoonaa kertaa. Blogejakin on joko kokonaan tai osittain luettu paljon yli miljoona kertaa.

Käytännössä ylläpidän yksin neljää facebook-ryhmää tai sivustoa, joista yksi ja eniten aikaa vievä on omat sivuni. Sinne kirjoitan milloin mitäkin ja sen avulla välillä sanon yhtä ja toista muidenkin sivuille. Seuraajia on viitisen tuhatta. Facebook sanoo, että itse seuraan vastaavasti noin tuhatta sivustoa. 

Ehkä joillekin yrityksille tärkeä on Thaimaa aiheinen ryhmä. Maassa toimivat suomalaiset yrittäjät olivatkin yksi tärkeimmistä syistä ryhmän perustamiseen, sillä heiltä puuttui ilmainen infokanava.

Sitten on Tuusulan lounaisimman, oman kotikyläni Myllykylä-ryhmä, joka sekin jakaa etupäässä infoa. Muun muassa kylän ainut ruokapaikka, ravintola Sepeli julkaisee siellä viikottaiset ruokalistansa.

Joukossa on vielä Elämän tähden faceryhmä, jossa jaan etupäässä ihmisten, eläinten ja kasvienkin elämään liittyvää. Ehkä joskus jotain syvällistäkin.

Somen alamittaiset tyhjänlänkyttäjät ja väärinpuhujat

Myönnän syyllistyväni itsekin välillä tyhjänlänkyttämiseen vahingossa tai tahallani. Joskus provosoidun tai innostun provosoimaan ilman provosointiakin. Johon kyllä sataviisivarmasti somessa joku puuttuu, kun puolustan maassa maan tavalla ja Thaimaan tapojen mukaan ilman kahleita tai muita riimuja vapaudesta nauttivia koiria. Joita kaikkia jotkut suomalaiset kaikkitietävät pitävät kulkukoirina. Sitähän ne oikeastaan kyllä vapaina kulkiessaan ovatkin, vaikka useimmilla on kotikin. Elävät vähän samoin kuin Suomessa aikoinaan "kylän koirat". Thaimaassa kiinnipidettäviä ja välillä sylissäkin kulkevia ovat vain kärjistäen farangien tyttö- tai naisystävilleen hankkimat perhoskoiran kokoiset perheenjäsenet.

Toinen taattu aihe ovat ikäiseni skoottereilla ajavat papparaiset, jotka henkisesti teini-ikään juuttuneina luulevat ajavansa Thaimaassakin mopoilla. Mutta mopoja ei maassa ole, joten paikalliset eivät niitä myöskään niiksi tunnista saati kutsu. Vaan kaikki ovat motorbike, รถมอเตอร์ไซค์ tai joku muu sana, josta tunnistaa moottoripyörän. Niitä ovatkin oikeastaan kaikki moottorikäyttöiset, kaksipyöräiset ajoneuvot.

Aika monesti molemmin puolin 70 ikävuotisia teinejä olen yrittänyt opastaa kertomalla väärän sanan johtavan harhaan asiallisesti asiaansa kysyviä, mutta turhaan. Eniten suomi-nuoruuteen juuttuneita on kuitenkin vuokraskoottereilla ajavissa miesturisteissa. He puhuvat valheita luullen käärivänsä thaimaalaisen moottoripyörän suomalaiseen mopopakettiin. Itse en somessa syyllisty koskaan valheisiin, vaikka saatankin joskus erehtyä tietämään väärin. 

Aivan oma lukunsa ovat Facebookin käyttäjät, joilla asialinja on kokonaan kateissa. Siitä saavat osansa hekin, jotka kysyvät jotain asiallisesti ehkä ensi kertaa. Sillä monesti viimeistään kolmannessa kommentissa on sylin täydeltä asiatonta, jonka sanoja kai olettaa olevansa hauska. Niihin ei ylläpito saati Facebook juuri puutu. Sen sijaan se puuttuu valokuvaan, jossa lapsi on kaulaansa myöten jalkakäytävällä saavissa. Vaikkei yksikään katsoja edes näe onko vedessä leikkivä poika alasti vai uimahousuissa.

Sydäninfarktini vuosipäivä

Tietoisesti en ole ollut lähempänä kuolemaa kuin päivälleen 19 vuotta sitten saadessani Vantaan Ikeassa sydäninfarktin. Siispä ensi vuonnakin samaan aikaan on sen 0-vuotispäivän muistelut. Viikatemiehen väistöpäivänä voin tehdä taas uusia päätöksiä terveellisemmistä elämäntavoista tai olla vain kiitollinen päivistä. Sitä minä totisesti olen kahdesta tai useammasta monellakin tavalla.

Sydäninfarktin vuosipäivä ei ole sama kuin sydäninfarkti. Vaikka toipumisaika on ohi, on tärkeää muistaa, että se on melkein aina seurausta jatkuvasta sairaudesta, joka vaatii tarkkailua ja hoitoa. 

Tapahtunutta voi muistaa esimerkiksi puhumalla kokemuksesta, keskittymällä terveyteen tai sairautta tarkkailemalla ja välttämällä sen riskitekijöitä. Terveystietojensa jakaminenkin voi olla osa muistamista esimerkiksi puhumalla siitä perheen ja ystävien kanssa tai vaikka blogini lailla. 

Infarktin jälkeisessä elämässä on tärkeää ylläpitää terveyttä edistäviä elämäntapoja, joita itse noudatan sangen huonosti. Ehkä eniten elossa ovat tupakoimattomuus, alkoholittomuus sekä kiireettömyys ja leppostaminen. Viime mainitussa korvien välin lisäksi eniten auttaa pääsponsorini, työeläkkeen maksaja Ilmarinen. Ehkä se onkin jo palauttanut sille ilman korkoa, valtion pakottamana sijoittamani rahat. 

Muistaminen voi tarkoittaa myös riskitekijöiden välttämistä, jotta uusi infarkti ei osuisi kohdalle. Sillä kyseessä on hengenvaarallinen sairauskohtaus, jonka nopea tunnistaminen ja hoito on tärkeää. Sen voi tiedostaa rintakivusta, hengenahdistuksesta, paineen tunteesta rintakehällä, huimauksesta, huonovointisuudesta tai äärimmäisestä uupumuksesta. Sitä en tiedä olisinko voinut välttää toisenlaisilla elämäntavoilla sepelvaltimotaudin. 

Hyvin henkilökohtaista juhlapäivää olen viettänyt milloin missäkin Suomessa, Floridan suorämeillä, siellä täällä Euroopassa, Kolumbian sademetsän kupeessa, Thaimaan maaseudulla ja Malesian vuorilla, kai jossain muuallakin. Tarjottiinpa ravintola Helmessä Pattayan Jomtienilla Päiviksen kanssa kerran juhlapäivän kunniaksi Revon Petrin tekemä karjalanpaistikin kaikille.

Kaikista eletyistä, myös tasapaksuista, silti ainutlaatuisista päivistä, murheista ja iloista olen usein nöyrän syvästi kiitollinen, mutta varsinkin viikatemiehen väistelyn vuosipäivänä.

Mitä teen langattomassa digimaailmassani, osa 2

Älylaittemaailmassa ehkä eniten aikaa menee blogien tekemisissä, joita on syntynyt tälle samalle, Googlekonserniin kuuluvalle alustalle yli 5000 kappaletta. Kun ajattelen, että valokuvien kanssa ottamisineen, muokkaamisineen keinoälynkin avustamana menee joka päivä aikaa 2 tuntia ja varmasti Facebookissa ja muissa viestittelypalveluissa saman verran, on se yhteensä kolmisen vuotta yötä päivää.

Melkoisesti aikaa kuluu myös sähköisten lehtien luvuissa, joita minulle tilattuinakin tulee kolmin kappalein. Suomen Kuvalehdestä käytössäni on kaikki numerot, alkaen ajalta ennen itsenäisyyttä. Iltapäivälehdistä silmäilen niiden ilmaisversiot.

Sähkökirjoista seuraavaksi otan käsittelyyn Sauli Niinistön uusimman kirjan ja jätän digitaaliseen kirjahyllyyni keskeneräiseksi ruotsalaisen kirjailijan dekkarin. Kirjoja onkin nykyisin erittäin näppärää ostaa missä maailmankolkassa tahansa.

Nettipankkeja on käytössä kolme; S- ja Osuuspankit sekä thaimaalainen Kasikornbank. Sieltä nostan käteistä arjen menoihimme ja siirrän Suomessa ollessani Morakotin tilille Bangkok Bankiin käyttörahaa sähkö- ja vesilaskuista lähtien.

Ylivertainen apulainen on Googlen kääntäjä, joka auttaa minua suomenkielen taitoista millä kielellä ja maailmankolkassa tahansa. Yhtä tärkeä on saman firman karttaohjelma navigointipalveluineen. Ajan sitten punamustalla PeeCeeX:llä Kambodžassa, Malesiassa tai Thaimaassa. Sama juttu on hopeanharmaan vanha rouva Avensiksen kanssa Suomessa.

Älylaitteella seuraan langattomien, neljän kameran välityksellä Jokilaakson pihapiirin elämää sekä Merikonttikodin ja Saunakontin sähköjä ja lämpötiloja. Minusta on ihmeellistä, että kun lähetän viestin löyly- tai olohuoneeseen, viiden sekunnin sisällä tiedän niiden lämpötilat 10 000 kilometrin päässä. Mielenkiintoista on myös pelata shakkia Shanghaihin tuntematonta vastaan, passianssia Suomessa olevan Karin kanssa tai Yhdysvaltoihin ristinollaa.

Kun vertaan laitteeni käyttöä toiseen suosittuun ihmisten ajanvietteeseen, eli televisioon, niin se vasta passivoivaa on. Seurata kun julkkikset, joiden kyydistä olen pudonnut ajat sitten, tanssivat toistensa kanssa tai pelaavat keskenään jotain peliä. Ymmärrän kyllä, että koulujen oppitunneilla ei oppimisen kannalta ole hyväksi älylaitteen käyttö sellaiseen millä ei ole mitään tekemistä edes koko koulun kanssa. Eihän minunkaan kouluaikoina oppimista auttanut tunnilla sarjakuvalehden luku tai muiden oppilaiden häiriköinti.

Jotain on silti vialla, että ainut lääke digivaivaan on kerätä kännykät pois oppilaitokseen tultaessa. Digilaitteet ovat tulleet osaksi enemmistön arkea ja jäädäkseen, joiden käyttö pitäisi itse kunkin kyetä itse säätelemään. Kun istuu missä tahansa joukkoliikennevälineessä, voi katsella kanssamatkustajia ja miettiä kuinka harkittua laitteiden käyttö aikuisilla sitten on. Minulle se on verraton ajanvietetapa sekä monen arkisen asian apuväline. Itse kyselen sillä jopa milloin manuaalipostia mahdetaan kantaa seuraavan kerran Myllykylässä. Jos vaikka jotain tipahtaisi silloin Ison tien varressa olevaan minunkin postilaatikkoon.